Tiistai 19.4.2022
Kaupunkien strateginen kyvykkyys varautua ylläpitämään kriittisiä toimintoja häiriöiden, kuten terveysuhkien, aikana on ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Keskeistä varautumisessa on pyrkimys reaktiivisuuden sijasta proaktiiviseen ennakointiin. Siksi myös kaupunkisuunnittelu on nähtävä keskeisenä osana poikkihallinnollista kokonaisturvallisuuden edistämistä. Kokonaisturvallisuus sisältää paitsi ”kovan” turvallisuuden (security), kuten esimerkiksi rakennetun ja digitaalisen infrastruktuurin kestävyyden suoria uhkia vastaan, myös pehmeän turvallisuuden (safety), jolla voidaan viitata esimerkiksi terveysturvallisuuden ylläpitämiseen.
(RECIPE) -hankkeessa tutkimme kaupunkiympäristöjen roolia ja kaupunkisuunnittelun mahdollisuuksia tartuntatautien ja pandemioiden torjunnassa.
Tutkimme monitieteisessä Vastustuskykyinen kaupunki. Kaupunkisuunnittelu pandemioiden ennaltaehkäisyn välineenä (RECIPE) -hankkeessa kaupunkiympäristöjen roolia ja kaupunkisuunnittelun mahdollisuuksia tartuntatautien ja pandemioiden torjunnassa. Tutkimusagendallamme on tulevina vuosina rakentaa systeemistä ymmärrystä kaupunkien ennakointi-, torjunta-, ja sopeutumistaktiikoista ja niiden vaikuttavuudesta. Pyrimme kehittämään kaupunkisuunnittelun monialaisia, tietointensiivisiä prosesseja edelleen herkemmiksi tunnistamaan hiljaisia signaaleita toimintaympäristössä sekä hyödyntämään paremmin tutkittua tietoa osana suunnitteluratkaisuja. Myös suunnitelmien terveysvaikutusten arviointiprosessit on kytkettävä entistä tehokkaammin osaksi näyttöön perustuvaa päätöksentekoa. Niin kutsuttu ”Terveys kaikissa politiikoissa” -lähestymistapa tarkoittaa, että terveysvaikutukset otetaan huomioon kaikilla politiikan alueilla ja toimenpiteissä, myös varsinaisen terveyssektorin ulkopuolella. Uuden hallinnollisen haasteen elinympäristön ja terveyden yhteensovittamiselle luo SOTE-uudistus, jossa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille, mutta ympäristöterveydenhuolto sekä kaavoitus jäävät kuntien hoidettavaksi. Onko uudistuksen riskinä, että elinympäristöön kytkeytyvien terveyttä ja hyvinvointia ylläpitävien ja toisaalta uhkaavien tekijöiden tunnistaminen jää nykyistäkin vähemmälle huomiolle?
Pehmeää turvallisuutta lisäävät kaupunkisuunnittelun strategiat voisivat tulevaisuudessa muodostua teknologisia ja luontolähtöisiä ratkaisuja yhdistelevistä toimenpiteistä.
Pandemiavarautumisen kehittämiseksi on tärkeää oppia, kuinka jotkut kaupungit ovat hallinneet pandemiatilannetta paremmin kuin toiset. Kaupunkien systeemidynamiikan ymmärtäminen on avainasemassa pohdittaessa kaupunkisuunnittelun mahdollisuuksia tehokkaana kokonaiskestävyyden ja turvallisuuden luomisen välineenä. Pandemiavarautumisen sekä yhteiskunnan toimintoihin kohdistuvien uhkien hallinnan kannalta kaksi käsitettä on syytä nostaa tarkastelun keskiöön: diversiteetti eli monimuotoisuus, sekä resilienssi eli joustavuus. Toiminnallinen, rakenteellinen, taloudellinen sekä sosiokulttuurinen monimuotoisuus on tärkeää riskien rajaamisessa ja hajauttamisessa. Joustavuutta lisää puolestaan se, että useat systeemin komponentit tarjoavat samoja tai samankaltaisia varajärjestelmiä häiriötilanteissa. Pehmeää turvallisuutta lisäävät kaupunkisuunnittelun strategiat voisivat tulevaisuudessa muodostua teknologisia ja luontolähtöisiä ratkaisuja yhdistelevistä toimenpiteistä. Pehmeän yhteiskuntaturvallisuuden lisäämiseksi olisi tärkeää valjastaa käyttöön myöskin tietotaito, joka vanhemmalla sukupolvella yhä on hallussaan. Hyvä esimerkki pehmeän turvallisuuden edistämisestä on urbaani mikroviljely eli pienimuotoinen, hajautettu ruuantuotanto, johon liittyy yhä useammin teknologisia innovaatioita sekä automatisoinnin hyödyntämistä. Oman ruuan tuottaminen vahvistaa myös ihmisen suoraa toiminnallista suhdetta luontoon, minkä lisäksi luontoaltistumisella maaperämikrobeille voi olla positiivisia immunologisia vaikutuksia. Aiheesta tarvitaan lisää poikkitieteellistä tutkimusta.
Terveyskriisi on nähty myös yhteiskuntien mahdollisuutena uudelleenorganisoitua ja uudistua kestävästi ilmastokriisin keskellä.
Koronapandemia voi merkitä kaupunkisuunnittelun paradigmamuutosta. Se on haastanut keskittävää kaupunkikehitys- ja aluesuunnittelupolitiikkaa, ja tuonut rinnalle uudenlaisen hyperlokaalin, monikeskuksisen kaupunkisuunnittelun paradigman, jonka mukaisesti kaikki päivittäiseen elämään tarvittava löytyy vartin kävelyetäisyydeltä. Tämä mahdollistaa helpommin myös kaupunkirakenteen eri osien välisten fyysisten yhteyksien katkaisemisen virusten leviämisen estämiseksi. Samalla terveyskriisi on nähty myös yhteiskuntien mahdollisuutena uudelleenorganisoitua ja uudistua kestävästi ilmastokriisin keskellä. Suomen mittakaavassa keskeisiksi haasteiksi nousevat erityisesti palveluverkkomme harventuminen ja pitkät etäisyydet. Toisaalta voisimme pohtia yhteiskuntamme iskunkestävyyttä ennakkoluulottomasti. Olisiko edelleen varsin tiheällä kirkonkylä- ja taajamaverkostollamme edellytyksiä muodostaa ruuan- ja energiantuotannoltaan omavaraista vartin taajamien verkostoa palveluiden digitalisoituessa ja työskentelytapojen mullistuessa?
Dosentti Emilia Rönkkö, Oulun yliopisto
Kirjoittaja on RECIPE-hankkeen Kaupunkisuunnittelun tutkimusryhmän johtaja
