Tutkimus: Asuinympäristön vihreys ja liikunta voivat pienentää masennusriskiä

Recipe Ympäristöterveys

RECIPEn ympäristöterveysryhmän väitöskirjatutkija Marjo Seppänen kollegoineen havaitsi tutkimuksessaan, että taajaan asutuilla alueilla ja kaupungeissa asuvilla henkilöillä oli suurempi riski vaikeille masennusoireille. Viheralueiden runsaus puolestaan pienensi riskiä.

Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -aineistossa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 5 489 osallistujaa, jotka olivat seurantahetkellä 46-vuotiaita. Osallistujilta selvitettiin masennusoireet sekä itseraportoitu ja kiihtyvyysmittareilla mitattu fyysinen aktiivisuus. Lisäksi tarkasteltiin heidän asuinympäristönsä väestöntiheyttä, vihreyttä, palveluiden läheisyyttä ja muita tekijöitä.

Tulosten mukaan tiheä asutus ja korkea kaupunkimaisuuden aste liittyivät suurempaan vaikeiden masennusoireiden riskiin. Asuinalueen runsas vihreys pienensi vaikean masennuksen riskiä riippumatta liikunnan määrästä. Korkeampi itseraportoitu kohtalainen ja/tai reipas liikunta sekä kiihtyvyysmittareilla mitattu vapaa-ajan kevyt liikunta olivat kuitenkin itsenäisesti yhteydessä matalampaan masennusriskiin.

Sekä asuinympäristö että liikuntakäyttäytyminen näyttävät siis olevan tärkeitä seikkoja masennusoireiden esiintymisen kannalta. Aihepiiri vaatii lisää tutkimusta eri ikäryhmissä.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Public Health -lehdessä.

Lähde:

Rautio, Nina; Seppänen, Marjo; Timonen, Markku; Puhakka, Soile; Kärmeniemi, Mikko; Miettunen, Jouko; Lankila, Tiina; Farrahi, Vahid; Niemelä, Maisa & Korpelainen, Raija (2023). Associations between neighbourhood characteristics, physical activity and depressive symptoms: the Northern Finland Birth Cohort 1966 Study. European Journal of Public Health, vol 34 (1), 114-120. https://doi.org/10.1093/eurpub/ckad215

Ajankohtaista

RECIPE silta

RECIPE-hanke on päättymässä – Tutkimus ja yhteistyö jatkuvat

Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Kaupunkisuunnittelu pandemioiden ennaltaehkäisyn välineenä (Resistant Cities. Urban Planning as Means of Pandemic Prevention RECIPE) -hankkeessa on tutkittu kaupunkiympäristöjen roolia ja kaupunkisuunnittelun mahdollisuuksia tartuntatautien ennaltaehkäisyssä ja pandemioiden torjunnassa. RECIPEn tavoitteena on ollut tuottaa uutta laajasti sovellettavissa olevaa tieteellistä tietoa ja syventää yhteiskunnallista ymmärrystä kaupunkisuunnittelun, elinympäristön ja terveyden välisistä […]
RECIPE ympäristöterveys

Tutkimus selvitti viheralueiden ominaisuuksien yhteyttä aikuisten fyysiseen aktiivisuuteen

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, miten asuinympäristön viheralueiden määrä ja laatu sekä etäisyys erityyppisiin sinisiin alueisiin (vesistöihin) liittyvät kiihtyvyysmittarilla mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen (PA) aikuisilla, joilla on erilaiset päivittäiset aktiivisuustasot. RECIPE-hankkeen tutkijoista ryhmässä olivat mukana Katja Kangas, Soile Puhakka, Tiina Lankila ja Raija Korpelainen. Tutkittavana oli 5 470 aikuista Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -aineistosta. Osallistujien sosio-demografisten ja henkilökohtaisten ominaisuuksien sekä […]
RECIPE pehmeä turvallisuus

REFINERY-innovointikilpailun voittoidea: Lisää monimuotoisuutta ja yhteisöllisyyttä kaupunkiin

Hankkeemme järjesti yhdessä Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön kanssa kevään ja kesän aikana Oulun yliopiston, Oulun ammattikorkeakoulun ja UNIC-yliopistojen opiskelijoille innovointikilpailun, jossa etsittiin planetaarista terveyttä tukevia kaupunkisuunnitteluratkaisuja. Voittaja julkistettiin lokakuun Rotunda-seminaarin yhteydessä. Monien raikkaiden innovaatioiden joukosta voittajaksi nousi kerrostalopihojen luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta edistävä Kohtaamispaikka-pilottihankeidea. Idean takana ovat toista vuotta Oulun yliopistossa informaatiotutkimusta opiskeleva Emma Hirvisalo, […]