Epidemiat kaupunki­suunnittelun historiassa

RECIPE lisää historiallista ymmärrystä pandemioiden ja tartuntatautien ehkäisystä kaupunkisuunnittelun avulla

Kaupungit ovat olleet tartuntatautiepidemioiden keskuksia vuosisatojen ajan. Jo keskiajan ruttoepidemioihin reagoitiin rajoittamalla ihmisten liikkumista kaupungissa ja ennen kaikkea eri kaupunkien ja maaseudun välillä. Karanteenit, eristyssairaalat ja cordon sanitairet ovat säilynet keinovalikoimassa tähän päivään saakka. 1800-luvun puolivälissä urbaanin infrastruktuurin kehittäminen (viemäröinti, sanitaatio, kaupunkitullit) alettiin nähdä avainkeinona luoda kaupungeista terveellisempiä paikkoja. Tartuntatautien uhka oli merkittävä peruste, kun Euroopan kaupunkien keskiaikaiset keskustat purettiin ja uudistettiin 1800-luvun jälkipuolella. 1900-luvun jälkipuoliskolla tartuntatautiepidemioiden uhka väistyi Euroopassa, mutta säilyi akuuttina kehitysmaissa.

RECIPE-hankkeessa tarkastellaan neljän erilaisen tapaustutkimuksen kautta, miten tartuntatautiepidemiat ja niiden uhka ovat muokanneet kaupunkeja, millaiset kaupungit on nähty terveellisinä ja miten epidemiaturvallisuutta on käytännössä pyritty edistämään. Hankkeessa vertaillaan suomalaista kehitystä eurooppalaiseen ja afrikkalaiseen ja etsitään historiasta esimerkkejä siitä, millaiset ratkaisut ovat tehneet kaupungeista epidemiaturvallisempia ympäristöjä ja millaiset taas haavoittuvampia.

Terveyshistorian tutkimusryhmä

Heini Hakosalo

Heini Hakosalo

Dosentti, Tutkimusryhmän johtaja, Oulun yliopisto

heini.hakosalo(at)oulu.fi
Asiantuntijuus: Lääketieteen ja terveyshistoria (Suomi ja Eurooppa)
Sivusto: Heini Hakosalo

Jan Kuhanen

Jan Kuhanen

Yliopistotutkija, dosentti, Oulun yliopisto

jan.kuhanen(at)oulu.fi
Asiantuntijuus: Terveys-ja sosiaalihistoria, Afrikan historia, HIV/AIDS, Covid-19, kehityksen ja kehitysyhteistyön historia

Annukka Sailo

Annukka Sailo

Tutkijatohtori, Oulun yliopisto

annukka.sailo(at)oulu.fi
Asiantuntijuus: Tieteenhistoria, epidemiologian historia, kaupunkihistoria, terveyshistoria
Sivusto: Annukka Sailo

Markku Hokkanen

Markku Hokkanen

Yliopistonlehtori, dosentti, Oulun yliopisto

markku.hokkanen(at)oulu.fi
Asiantuntijuus: Lääketieteen ja terveyshistoria (globaali ja Afrikka)
Sivusto: Markku Hokkanen

Julkaisut ja materiaalit

RECIPE Kuopio

RECIPE SuomiAreenassa 28.6.2023: Luonto takaisin kaupunkiin

Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt erityisesti kasvavissa kaupungeissa. Tämä heikentää asukkaiden immuunijärjestelmää ja altistaa monille tartuntataudeille. Luontokosketus vaikuttaa myös mielenterveyteen ja fyysiseen aktiivisuuteen. Tervetuloa seuraamaan osana SuomiAreenaa järjestettävää paneelikeskustelua aiheesta Luonto takaisin kaupunkiin – Miten rakennamme terveyttä ja hyvinvointia edistävän elinympäristön tuleville sukupolville? Paneelikeskustelussa pureudutaan tutkittuun tietoon siitä, miten maankäytön suunnittelulla ja viherryttämisellä voidaan luoda terveyttä […]

RECIPE-blogi: Kuopiolaisten vihreät mielipaikat ja 80 tuuppausta kohti hyvinvoivempaa kaupunkia

Puijo / © Vicente Serra, Kuopion kaupunki   Torstaina 27.4.2023 Millaisilla kaupunkiympäristön viheralueilla kuopiolaiset mieluiten viettävät aikaansa, ja mitä hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuuksia ne tarjoavat kaupunkilaisille? Näihin kysymyksiin paneuduimme keväällä 2022 toteutetun ”Kuopion keskustan tärkeät viheralueet” karttakyselyn avulla. Kyselyn tulosten mukaan osalle kaupunkilaisista viheralueiden houkuttelevuus liittyy nimenomaisesti luonnonrauhaan, hiljaisuuteen ja ”silleen jättämiseen”. Toisaalta vastaajat arvostivat myös […]
Koronapandemian opit RECIPE

Politiikkasuositus: Koronapandemian opit tuleviin kriiseihin valmistautumiseen ja kriisien hallintaan

Koronapandemia ei ole ollut vain akuutti terveyskriisi. Pitkittyneeseen häiriötilaan ei ollut varauduttu, mutta siitä voidaan ottaa opiksi. Kriisivalmiuden parantamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä ja laajakatseista lainsäädäntötyötä sekä yhteiskunnan rakenteiden parantamista. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti ihmisten käyttäytymiseen ja kokonaisturvallisuuteen. Lue PANDEMICS-ohjelman opit tuleviin kriisien valmistautumiseen ja kriisien hallintaan.
RECIPE Mustread Demokratian puolustusdialogit

Mustread: Koronapandemia haastoi demokratian – nyt on aika ottaa oppia kritiikistä

Demokratian Puolustusdialogit -keskustelun pohjalta kirjoitettu Mustread-artikkeli käsittelee pandemian vaikutuksia suomalaiseen demokratiaan. Artikkelin ovat kirjoittaneet STN:n PANDEMICS-ohjelman tutkijat, RECIPEstä mukana on Terveyshistorian tutkimusryhmän johtaja Heini Hakosalo.  Lue SITRAn Demokratian puolustusdialogit -raportti   
RECIPE pyöräilyä Oulussa

Mun Oulu: Asteen verran parempaa päätöksentekoa kestävän liikkumisen edistämiseksi

RECIPEn tutkija Mikko Kärmeniemi kirjoitti Mun Oulu -verkkolehteen kestävän liikkumisen edistämisestä Oulussa: Asteen verran parempaa päätöksentekoa kestävän liikkumisen edistämiseksi Lue lisää RECIPEn Ympäristöterveyden tutkimusryhmän tavoitteista
RECIPE pehmeä turvallisuus

RECIPE-blogi: Pehmeä yhteiskunta­turvallisuus ja kaupunki­suunnittelu

Tiistai 19.4.2022 Kaupunkien strateginen kyvykkyys varautua ylläpitämään kriittisiä toimintoja häiriöiden, kuten terveysuhkien, aikana on ajankohtaisempaa kuin koskaan.   Keskeistä varautumisessa on pyrkimys reaktiivisuuden sijasta proaktiiviseen ennakointiin. Siksi myös kaupunkisuunnittelu on nähtävä keskeisenä osana poikkihallinnollista kokonaisturvallisuuden edistämistä. Kokonaisturvallisuus sisältää paitsi ”kovan” turvallisuuden (security), kuten esimerkiksi rakennetun ja digitaalisen infrastruktuurin kestävyyden suoria uhkia vastaan, myös pehmeän turvallisuuden […]
Recipe tilannekuvaraportti

RECIPE-hankkeen tilanne­kuva­raportti on julkaistu

RECIPE-hankkeen rahoittaja on Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä. STN:n lakisääteisiin tehtäviin kuuluu rahoitettujen hankkeiden seuranta ja vaikuttavuuden arviointi. Tilannekuvaraportissa esitellään hankkeen konkreettiset tutkimukselliset sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet. RECIPE-hankkeen tilannekuvaraportti on nyt julkisesti luettavissa: RECIPEn tilannekuvaraportti 2021
Pandemiakestävät kaupungit kuvituskuva

OY:n blogi: Pandemia­kestävät kaupungit – tulevaisuus suunnittelu­pöydällämme

RECIPEn kaupunkisuunnittelun tutkimusryhmän johtaja, dosentti Emilia Rönkkö kirjoitti hankkeestamme Oulun yliopiston Science with Arctic Attitude -blogiin. Lue blogiteksti: Pandemiakestävät kaupungit